perjantai 21. syyskuuta 2012

TOSIELÄMÄN SANKARI


Kuva täältä ja juttu löytyy myös tämän päivän iltasanomista.

Olen puhunut tästä asiasta aikaisemmin. Täällä. Lähes päivälleen vuosi päivityksestä ja parun taas. Eräs kuvissa esiintyvistä henkilöistä on serkkuni, josta puhuin aikaisemmin. H on nykyään mun tosielämän sankari! 

Niin kuin vuosi sitten jo puhuin, minun terveydellisesti suurin pelkoni on rintasyöpä. Tai no niin. Oli. Pahimmillaan pelko oli niin kova, että erään lääkäriseissun yhteydessä juttelin asiasta lääkärinkin kanssa. Koska kannan mukanani itse luomu H-koon rintoja niin olin päättänyt, että syöpä löytää helpommin perille, kun pinta-alaa on enemmän. H:n matkaa (kaukaa) seuranneena reitti olikin erilainen mitä olin pienessä päässäni olin kuvitellut. En väitä, että se olisi ollut helpompi. En todellakaan! Vaan oli ihailtavaa seurata, kuinka H kertoi asiasta ja piti mielettömän huumorinsa mukana koko matkan ajan. 

Esimerkkinä hauskin facebook päivitys ikinä.
Kaljua paleltaa...
(Siskon mies vastaa) Laita housut jalkaan.

En tiedä kertoiko se enemmän siskonmiehen huonosta huumorista, kuin serkkuni hyvästä huumorista. Veikkaan kuitenkin jälkimmäistä. Aika harvalle syöpää sairastavalle ihmiselle voisi niin sanoa! 

Muistan myös toisen mahtavan päivityksen
Korvissa suhisee... Ai se onkin vaan mun tukka, kun kasvaa... :)

En muista varsinaisia vastauksia, mutta tämäkin päivitys sai hyvälle mielelle.

Jos saisin huomenna kuulla sairastavani itse rintasyöpää. Makaisin itkien ensin kolme viikkoa ja vetäisin kilometrin kokoisen marttyyrikortin takataskusta. Sitten soittaisin H:lle ja pyytäisin sen taskulampun, jolla hän sai valoa matkaansa. Sitten vaan reppu täyteen evästä ja mars matkaan. Se olis Siskot - matka jolle kukaan ei halunnut...

Tutkitaas tytöt tissimme. Ohje löytyy täältä.
  
Ai niin. Soitin myös isälleni, ja kertoakseni lehdestä ja jutusta siinä. On ehkä huomioitavaa, että herätin isäni... Kerrottuani lehtijutusta isäni kysyi unenpöpperössä "Voittiko H"? Isi, voitti... Syövän... :) Isi on paras! 

3 kommenttia:

  1. H on niin ihanainen sisko, minun vertaissisko... <3

    VastaaPoista
  2. Sinulle Cee myös paljon valoa matkalle, missä kohtaa sitten taivallatkaan... :)

    VastaaPoista